Fredericton på svenska

Saavuin maanantaina muutamaksi päiväksi Frederictoniin tutustumaan kaupunkiin ja UNB:hin (University of New Brunswick), joka on Transfor -ohjelman kontaktiyliopisto täällä. Oli haikea lähteä St. Leonardista maanantaina ja sanoa hyvästi kaikille työkavereille. Nyt kuitenkin oli jo oppinut kaikki tuntee ja oppinut työskentelee siellä. Mut niinhän siinä aina käy… Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Frederictonissa miusta on huolehtinut metsätieteellisen Transfor-yhdyshenkilö, Dirk Jäger. Hän on alunperin Saksasta tänne tullut opettamaan. Hän vei miut tapaamaan tiedekunnan dekaania ja on muutenkin järjestänyt kaikenlaista tekemistä. Maanantai-iltana menimme syömään ja mukaan tuli myös ruotsalainen opiskelija Kristoffer tyttöystävineen. Täällä on kaksi ruotsalaista vaihtaria saman ohjelman puitteissa (Rikhard on se toinen sitten…). Dirk ajatteli, että miun on hyvä päästä harjoittelemaan ruotsiakin mikä onkin sujunut ihan kohtalaisesti. Kristoffer ja Rikhard ovat puhuneet miulle aika paljon ruottia ja ihan jees olen ymmärtänyt. Luultavasti. Kuitenkin, maanantaina menimme vielä Kristofferin ja hänen tyttöystävänsä kanssa leffaan kattomaan Kuningatar Elisabeth. Oli mahtava leffa

Eilen tiistaina kävin ensin aamulla vähän shoppailemassa ja sitten iltapäivällä Dirk vei miut, Kristofferin, Rikhardin ja Rikhardin tyttöystävän St. Johniin, joka on NB:n suurin kaupunki ja sijaitsee Atlantin rannikolla. Kävimme Irving Nature Parkissa (omistaja on juuri se sama yhtiö, jossa olin töissä) kävelemässä ja lisäksi katselimme vähän kaupunkia. Reissu oli järkätty miua varten joten olin tosi otettu

Tänään on sitten viimeinen kunnon päivä täällä menossa ja kohta puolin (kello on nyt 13.35) lähden yhden ryhmän mukaan katsomaan koneita. Ruotsalaispojat tulevat mukaan myös, joten ruotsin harjoittelu jatkuu. Huomenna sitten lähtee lento Frederictonista Montrealin ja Frankfurtin kautta Helsinkiin, jonne olis tarkoitus perjantaina puolilta päivin saapua. Tulee olemaan aivan mahtavaa mennä kotiin, koska äiti ja isä eivät tiedä mitään miun paluusta! Ne tulee yllättymään todella valtavasti… Kivaa on ollut, mutta on ihana palata kotiin. Ruisleipää, piimää ja saunaa on valtaisasti kaivannut!! Koitan kotiinpalattuani laitella tänne muutamia parhaita kuvia viimeisiltä viikoilta

Home

I’m staring out into the night

And trying to hide the pain

I’m going to the place where love

and feeling good don’t ever cost a thing,

And the pain you feel’s a different kind of pain

I’m going home

to the place where I belong

where your love has always been enough for me

I’m running from you know I think you got me all wrong

I don’t regret this life I chose for me

But these places and these faces are getting old

So I’m going home

Chris Daughtry: “Home”

Leipää ja sirkushuveja

Viime viikonloppuna oli Gaetanin (pomoni) ja hänen vaimonsa Tammyn järkkäämät bileet heidän mökillä ja oli todella hauskaa. Tietysti vähän ulkopuolinen olo välistä, kun en ranskaa puhu, mutta olen nyt oppinut tuntee nuoremman porukankin toimistolta joten heidän kanssa tulee juteltua. Ja no, tulihan sitä juotua yksi jos toinenkin Smirnoff Ice..

Olen viime päivät tehnyt töitä lähinnä Veroniquen kanssa. Hän on miun ikänen, vastavalmistunut metsätieteiden kandi (täällä kaikki ovat lähinnä kandeja eikä maistereita, koska kandin tutkinto on yleisempi.) Autan häntä biomassainventoinnissa ja meillä on ollut todella hauskaa. Harmi vaan, että rakas ohjaajani Pam ei anna miun tehdä töitä enempää Veron kanssa, vaikkakin Vero todella tarttis apua ja taas Pamin hommat on enemmän yksin tehtäviä. Hänen kanssaan mittaan n. 5 vuotiaan taimikon KAIKKIEN puiden pituuksia. Oiskohan vielä ruhtinaaliset 3000 puuta jäljellä… *HUOH* Helppoa, mutta tylsää.. Ja miksi en saa auttaa Veroa? Noh, näillä on nyt pahasti sukset ristissä ja tuntuu, että olen jossain leikkitarhassa keskellä nahistelua väliste. Ois kiva nauttia vikoista viikoista eikä tehdä jotain ylitylsää!

Ikävä kyllä en saa jostain syystä kuvia nyt ladattua, mutta toivottavasti seuraavan kerran…

Olen suomalainen….

Nyt kun on ylimääräistä aikaa niin ajattelin vähän kirjoittaa millaista on ollut olla suomalainen New Brunswickissä. Ensinnäkin, harvat ihmiset tietävät missä tarkalleen on. Jotkut tietävät, että se on Pohjois-Euroopassa, Venäjän vierellä, mikä on jo aika hyvin. Aika monelle olen ollut ensimmäinen suomalainen, jonka he ovat ikinä tavanneet. Heh, toivottavasti en kovin järkyttävää kuvaa ole antanut…

Yleisimmät kysymykset, joihin olen saanut vastailla, ovat olleet:

- Mitä kieltä Suomessa puhutaan?
- Onko englanti teidän ensimmäinen kieli? (Jessus, olenko noin hyvä enkussa, että ihan natiivipuhujaks luullaan!!! )
- Onko teillä lunta? (Hmm… mietitääs… lähes 20 astetta pohjoisempana kuin NB ni joo?)
- Oletteko/olittiko kommunistinen maa?
- Onko teillä hirviä Suomessa?
- Millaisia autoja Suomessa on? (hääääh??)

Ja muita kommentteja:
- En ole ikinä tavannut ketään suomalaista aikasemmin tai kuullut mitään Suomesta *näppäilee Nokian kännykkää*
- Hei, tiedän monta suomalaista lätkäpelaajaa! Mats Sundin, Niklas Lindström, Sedinin veljekset… (joo, ei näin…)

Pari ihmistä töissä on tosin Suomessa käynyt. Gaetan, pomoni, oli Suomessa muutama vuosi sitten ja ainut mitä hänelle on jäänyt mieleen on mäkihyppytornit joka kaupungissa. Noh, jos vierailee Lahdessa ja Jyväskylässä ni en ihmettele. Daniel Arsenault, GIS mies, oli Suomessa viime tammikuussa ja muistaa nähneensä teitä, jotka oli tehty järven jäälle. Sinänsä ihan mielenkiintoista kuulla, että mihin ihmiset kiinnittää huomionsa.

Nyt kun paikalliseen kulttuuriin on alkanut jo sopeutua hyvin, tulee mieleen asioita, joita todella kaipaa kotoa. Ensinnäkin, ei ole mennyt yhtään lauantai-iltaa, ettenkö olisi aatellut, että voi hitsi miten kiva ois päästä saunaan. Ja toiseksi, ruisleipä. Kaksi kuukautta kun mussuttaa vaaleaa paahtoleipää ni se alkaa tulla jo korvista ulos. Rahkaa en ole onnistunut löytämään mistään kaupoista, vaikka kaikenlaisia muita jälkiruoka juttuja on vaikka kuinka. Jotain hyvääkin: Pienet reppuun mahtuvat kylmälaukut lounasta varten. Sellaisen vielä ostan itselleni mukaan…

Noniin, paahtoleipä juustolla kutsuu!

Tutustumista

Viime viikolla (ja hieman jo edelliselläkin) sain mahdollisuuden mennä eri ihmisten mukaan tutustumaan heidän työhönsä Black Brookin metsäalueella. Ensimmäisenä menin Brianin Quirionin mukaan. Hänen vastuullaan on harvennukset viljelmillä ja hän lähinnä koordinoi ja kouluttaa valvojia. (Outoa keksiä suomenkielisiä nimiä, kun on tottunut käyttämään englanninkielisiä.) Brian vei minut katsomaan muutamaa eri paikkaa, jossa tällähetkellä tehdään ensimmäistä harvennusta. Hän selitti kuinka harvennusten laatua tarkkaillaan ja kuinka harvennusten tekijöille (täällä heitä kutsutaan nimellä contractors) maksetaan työstä. Sinänsä ihan hyvä systeemi, että he saavat palkan harvennetusta tilavuudesta sekä harvennuksen laadusta. Laadussa tarkkaillaan harvennettavien puiden valintaa, pysytäänkö sallitun pohjapinta-alarajan yläpuolella (maksimissaan 40% PPA:sta poistetaan), onko jätettyjä puita vahingoitettu, onko jätetty liian isoja kantoja jne.

Brian vei minut katsomaan erästä koeviljelmää, jonne metsäkuusta (Picea abies) on istutettu ja en voinut muuta kuin ihailla. Metsikkö on 38 vuotias, mutta jos vastaavan olisin Suomessa nähnyt niin olisin sanonut, että se on vähintään 70 vuotias! Vieressä on musta- ja valkokuusi (Picea mariana ja glauga) metsiköt, jotka on istutettu yhtäaikaa ja ero on huima. Valitettavasti ei kamera ollut mukana, mutta menen sinne vielä uudestaan ottamaan kuvia. Ongelmana metsäkuusen istutuksessa on se, ettei se ole täällä luontainen puulaji. Sen istutusmäärät on kuitenkin kasvussa. Brianin mukana tuli paljon istuttua autossa, mutta se ei haitannut, kun oli mukavaa juttuseuraa koko ajan. Ei siinä juttu lopu kesken, kun kaksi jääkiekkofania laitetaan samaan autoon!

Maanantaina menin sitten Kevin Michaudin mukaan. Hän on vastuussa lehtipuumetsiköissä täällä. Lehtipuumetsiköt Black Brookin alueella koostuvat eri vaahteroista ja koivuista lähinnä. Seassa on myös haapaa, pyökkiä, leppää jne. Lehtipuumetsiköitä ei koskaan avohakata vaan aina tehdään yksi seuraavista vaihtoehdoista: shelterwood, patch tai strip hakkuu. Kaikista arvokkain lehtipuulaji on sugar maple. Sahalla kelpaamaton puuaines ja biomassa pilkotaan murskaksi ja myydään energikäyttöön. Kevinin mukana opin monia uusia puulajeja tunnistaa ja monia sellaisia, joita ei Suomessa näe.

Tiistaina olin sitten Charles Neveun mukana. Hän on työskennellyt täällä jo 20 vuotta, joten tuntee alueen kuin omat taskunsa. Charles kouluttaa harvesterien kuljettejia. Hänen mukanaan menin seuraamaan eri kuljettajien työtä sekä avohakkuulla että harvennuksella. Hänellä oli mukana taulukko, jonka mukaan jokaisesta osa-alueesta (esim. koneen käsittely, hakattavien puiden valinta, pinoaminen jne.) hän antoi pisteitä kuljettajalle. Pisteiden annon jälkeen nähtiin onko kuljettajalla jokin osa-alue, joka ei suju kovin hyvin ja jossa tarvittaisiin petrattavaa. Yksi kuljettaja otti meidät kyytiinsä hetkeksi ja se oli mukavaa vaihtelua. Charlesin mukana työskentelyssä oli pari mukavaa juttua. Ensinnäkin hän on metsästäjä, joten heti jos näkyi yksikin eläin, hän jarrutti tai pysähty katsomaan minne se meni. Ja toiseksi, hän ei ole kuulemma ikinä käynyt kauempana kuin 500km säteellä täältä, mutta silti tiesi niin paljon esim siitä miten Suomessa ja Ruotsissa metsätaloudessa toimitaan.

Keskiviikkona oli sitten vuorossa Maxime Maltais ja ranskanoppitunti. Maxime oli jo heti aamusta kovin pahoillaan, että hänen englantinsa on huonoa, mutta hyvin me pärjättiin. Maxime valvoo paria kuljettajaa ja heidän työtään. Hän lähinnä tarkkailee, että kuljettajat tekevät oikeanlaisia puutavaralajeja. Hänen mukanaan pääsin taas yhden harvesterin kyytiin ja mikäs siinä, kivahan se on olla Ponssen kyydissä Kanadassa. Hänen valvonnassaan on myös nuoret pojat, 23 vuotiaita, jotka ovat viime viikot asuneet Rouva Theriaultin luona. Uskomatonta, 23v ja omistaa useamman harvesterin! Tunnen itseni vanhaksi…. Kuitenkin, iltapäivällä meillä oli pitkä matka toimistolle, joten Maxime opetti minulle luvut 1-12 ranskaksi ja mie opetin hänelle suomeksi. Täytyy tentata seuraavan kerran kun nään hänet, että vieläkö osaa… Mie ainakin osaan.

Ensiviikolla minulla on edessä vielä yksi päivä tutustumista ja muuten teen hommia Veroniquen kanssa. Ihan perusinventointia tehdään yhdessä. Meidän piti aloittaa jo perjantaina, mutta kun päästiin kuviolla, niin GPS ei toiminut (ylläri, ylläri…). No, vaihdettiin iltapäivällä antennia ja nyt se näyttäisi toimivan, joten päästään maanantaina kunnolla aloittaa. Veronique osoittautui jo yhden päivän tuttavuuden jälkeen hyvin mukavasti ja meillä juttua riitti. Hän juuri valmistunut ja vieläpä samanikäinen.

Viikonlopun olen viettänyt Grand Fallsissa Gaetanin ja Tammyn talolla. He ovat lomalla, joten pyysivät minua tulemaan huolehtimaan talosta ja kissasta, Ziggysta. Iso talo ja kokonaan miun! Mukavaa on ollut, vaikkakin tänään pimeys ja myrskyävä tuuli on vähän hirvittänyt… Ja tietysti ekana yönä heräsin jokaikiseen kolahdukseen…. Mut huomenna sunnuntaina palaan taas Route 17:lle ja takaisin arkeen…

Syksy

Syksy on saapunut tannekin, vaikka viela viikonloppuna lampotilat lahentelivat 30C. Eilen ja tanaan on kuitenkin sadellut ja ollut syksyisempaa. Lehdetkin alkavat vaihtaa varia. En malta odottaa, kun ne kunnolla vaihtavat, silla tiedan pari paikkaa Black Brookissa, joissa on paljon vaahteroita ja ne tulee olemaan upeita.

Viime viikolla oli mukava tyoskennella Dirk Jaegerin ja hanen iranilaisen opiskelijansa kanssa. Niin, iranilainen todellakin ja opiskelee metsatieteita. Hassuinta oli, etta mittauslaite, jolla mitattiin, sisalsi radioaktiivisen ytimen. Joten ehka kuullostaa hieman liioitetulta, mutta iranilainen kantamassa laatikkoa, jossa on radioaktiivisen aineen varoitusmerkinta n. 10km USA:n rajalta…. Aivan. Missa FBI viipyy? No kuitenkin, mittaukset sujuivat hyvin ja meilla oli mielenkiintoisia keskusteluja lahes kaikesta mahdollisesta. Iranilaisessa, suomalaisessa ja saksalaisessa kulttuurissa on kuitenkin jonkun verran eroja.

Lauantaina paasin Mrs. Theriaultin mukana kaymaan Presque Islessa, Mainessa. Rajan ylittaminen oli yllattavan helppoa. Miun piti ostaa $6 maksava viisumi ja he ottivat tietoni ylos. Kun saksalaistytto Sonja ylitti rajan, he ottivat hanelta sormenjaljen ja skannasivat silman jne mutta miulta ei mitaan tuollasta. En tieda miksi, koska ei miulla ole biometrista passia viela. USA:n puolella ei miusta kovin ihmeellista ollut, hyvin samanlaista kuin taalla. Rakennukset ehka oli vanhempia ja tietysti kulttuurissa on eroja, koska taalla ranskalainen kulttuuri vaikuttaa jo jonkun verran. No, tulipahan kaytya USA:ssa.

Tanaan yksi kokemus lisaa listaan: kanadalainen sairaala. Vaikka sairaala olikin pieni, ensiapupoli oli kuin Teho-osastosta. Laakarilla ei ollut omaa huonetta vaan miut ohjattiin pedille yhteen huoneeseen, jossa oli useampi ihminen. Laakari tuli sitten hetken kuluttua katsomaan. Ja ennen sita otettiin kokeita, jota ei yleensa Suomessa tehda. Ja kaikki tama korvatulehduksen takia. No, sain kuitenkin laakkeet tulehdukseen ja nyt sitten odottelen, etta millainen lasku mahtaa tulle perasta..

Eipa muuta. Tyot jatkuu

Ei erikoista

Kerrankin voi kirjoittaa noin… Ei ole tapahtunut mitaan maata kaatavaa viikon aikana. Nyt kaikki kanadalaiset opiskelijat palasivat kouluun, joten mie olen yksin jaljella. On outoa, kun jo niin tottui niiden kanssa olemaan. Nyt paasen tutustumaan eri toimintoihin mita JD Irving Woodlandsilla on taalla. Menen eri tyyppeja auttamaan paivaksi tai pariksi. Alunperin piti jo huomenna menna yhden kanssa, mutta Dirk Jaeger (UNB:n tyyppi, joka jarjesti miulle tan harjoittelun) tulee tanne keraamaan jotain naytteita ja menen hanta auttamaan. Itseasiassa miulla ei ole tietoakaan mita on tarkoitus tehda! Tiedan vaan sen, etta aamulla saa nukkua pidempaan, koska han on taalla vasta klo 11.

Oli pitka viikonloppu, sanojen joka merkityksessa. Maanantai oli vapaa, koska oli Labour Day. Jos nyt oikein ymmarsin niin se on vaan tyolaisille vapaapaiva. Viikonloppu oli myos pitka, koska alkoi olla puutetta tekemisesta. Lahinna vain luin, katsoin tv:ta ja kavin lenkilla. Talo on sen verran syrjassa joka paikasta, ettei sielta paase minnekaan ilman autoa. Ja ainut minna saan autolla menna on St. Leonard, eika taallakaan ole oikein mitaan. Huoh… Islannissa sita oli viela pienemmassa paikassa, mutta sentaan oli netti! Tai edes tietokone… No, tulipahan ainakin levattya… Luettua yksi romaani enkuksi…

Kissanpennut kasvaa todella vauhdilla! Niilla on jo kaikilla silmat auki ja vikina on valtaisa, kun ne on nalkaisia. Parin viikon paasta saa todellakin katsoa mihin astuu, kun ne alkaa liikkumaan. Nyt ne viela vaan ryomii laatikossa.

Ai niin, kavasinhan mie viime perjantaina Frederictonissa, NB:n paakaupungissa. Yli kuukauden kenttatoiden maapera- ja neulasnaytteet piti toimittaa UNB:lle analysoitavaksi. Koska Jessica oli menossa Frederictoniin perjantaina, han oli lupautunut viemaan ne. Naytteita oli valtaisa maara ja me saatiin kuin saatiinkin ne mahtumaan Jessican autoon. Heti kun kaikki oli autossa, tuli soitto meidan iki-ihanalta ohjaajalta, Pamilta… Ja viesti oli: on liian vaarallista Jessican vieda naytteet, koska jos jotain sattuu, Pam olisi vastuussa. Ratkaisu: naytteet lava-autoon ja mie ajan Jessican perassa Frederictoniin ja takaisin. No ei kai siina mita… Mukavahan se oli viettaa 6h yhteensa ajaen perjantaina ja kuluttaa 100l bensaa. Joskus vaan tuntuu, etta nama turvallisuus jutut menee taalla vahan ylite..

Over and out!

Kuulumisia

Koska ei ole aikaa kauan kirjoittaa mitaan romaania tahan, ajattelin kertoa viimesen parin viikon kuulumiset lahinna kuvin. Kuvahan kertoo enemman kuin 1000 sanaa…

Grand Falls – lahin kaupunki. Putous on hieno, muttei siina ole valtaisesti vetta. Parempien kuvien toivossa, kun syksy menee eteenpain ja lehdet muuttaa varia.

Viime viikon iloinen yllatys: Transfor ohjelman kenttakurssilaiset pistayty Black Brookissa!! Voi etta oli mukava nahda pari tuttua naamaa Joensuusta ja puhua suomea pitkasta aikaa. Joten kiitos vain oikein paljon Matias, Tuula ja Timo! Oli kiva nahda!Kenttakurssilaisten matkassa menin taas Riley Brookille melomaan ja lisaksi vihdoin paasin Mt Carletonille. New Brunswickin korkein vuori (huikeat 800m) on siis valloitettu. Matka huipulle oli erittain kivikkoinen, mutta tulipahan taivallettua. Kiitokset ruotsalaispojalle kuvan otosta.. Nimi ei jaanyt mieleen, mutta hanesta posti ja pankki ovat mukavat suomenkieliset sanat. Ja nakymat vuorelta oli… no, sumuiset. Valitettavasti.

Tassa automme, jolla on saanut kuljeskella jos jonkinlaisia polkuja. Viime viikolla tein hommia paivan yksin ni olin lahella tormata 5 tukkirekkaan, kun ne vie koko tien ja torpot eivat ilmoita itsestaan englanniksi, vaikka miten pyydan!! No tasta lahin mie sanon: “Non-French speaking pick up coming…” Ehka sit tajuavat. Kuvassa nakyy myos hehkea maastovarustus… Punainen-oranssi on paivan vari. Marie-Josee pystyttamassa ruiskutuskylttia. Niin, ne taalla ruiskuttaa kaikki lehtipuut pois istutuksilta, eivatka perkaa miestyona. Chemical harvesting. No, ehka jos on 50ha avohakkuu alue niin se on aika iso tyo kayda miestyona perkaamassa… Mutta kun ne ruiskuttaa ilmasta ni kylla siina menee ainetta muuallekin. On ilkeeta nahda isoja, pystyyn kuolleita lehtipuita, jotka olisivat hyvinkin kauniita… Joten perustelut kaytolla oli ihan jees, mutta silti en mie oikeen hyvaksy… Kuitenkin, meidan homma oli parin paivan ajan laittaa kyltteja ruiskutettavien kuvioiden luokse. Nyt on pari paivaa vaihdettu feromoniansoja Jessican kanssa. Joten kaikenlaista erilaista saa tehda.

Rouva Theriaultin luona on kaksi kissaa, joista toinen Suzy, sai viime perjantaina 5 pentua. En voinut uskoa, miten noin pienesta kissasta voi tulla viisi noinkin hyvakokoista pentua. Suzy on tosi arka.. Ei uskalla yhtaan tulla lahelle. Toisin kuin Black, jonka mie saan lahes joka ilta heittaa miun huoneesta pois. Yhtena iltana oikein itki oven takana kun en paastanyt huoneeseen. Kuitenkaan Black ei ole pentujen isa vaan isa on jokin lahistolla liikkuva kulkukissa, jolla ei ole hantaa. Joten osalla pennuistakaan ei ole kuin pieni topohanta. Ne on kylla ylisopoja.

Huoh!

Reissua on nyt kuukausi takana ja mita on saldona: loputon univelka, rakot, muutama hajonnut lava-auto, hajonnut tietokone… ai niin joo ja tietysti hirveesti uusia kokemuksia, uusi kavereita… muutama sana ranskaa Mut enpa tieda onko mikaan muu ulkomaanreissu ollut ihan nain rankka.. Enka oikein osaa sanoa miksi, mutta tuntuu vaan, etta kaikki kaatuu paallensa, vaikka mita tekis..

Nyt mie olen yksin Mrs. Theriaultin luona, kun Sonja lahti ja Jessica viettaa vapaata viikkoa. Teen hommia Marie Joseen kanssa taman viikon ja on sujunut ihan mukavasti. Ilmat on nyt viileammat, joten sekin jo tekee paljon. Aurinko kuitenkin edelleen paistaa Niin, hajonneista autoista sen verran, etta miulla taitaa olla huono karma tai jotain. Jo 2 autoa, joiden kyydissa olen ollut, ni on hajonnut. Jos renkaan hajoamiset otetaan huomioon, ni 4. Viime viikolla Karlin kanssa tyoskennellessa se jo sanoi, etten saa koskea enaa mihinkaan, kun kaikki ymparilla hajoo. Huonoa tuuria kait, eh?

Lapparin koitan saada korjattua talla viikolla, mutta taidan joutua sanomaan hyvastit kuville ja musiikille siella.. Ei voi mitaan. Onneks suurin osa on tallessa kotona, paitsi tietysti Kanadan kuvat. ;( No mut toivoa en ole taysin menettanyt viela, ehka ne kuvat ja musiikit on tallessa kuiteki.

Taalla ei muuta kovin ihmeellista nytten. Valitettavasti unohdin kameran piuhan talolle, joten eipa onnistu kuvien laittaminen tanne Ensi viikolla sitten

Flying around

Valitettavasti lapparini on nyt rikki joten pikaiseen mita tassa viime aikoina on tapahtunut. Viikonloppua oltiin viettamassa kanadalaisittain telttaillen ja tottapuhuen oli aika meninkia. Raskas tyo vaatii raskaat huvit taalla pain Toivottavasti on aikaa kirjoittaa siita paremmin viela. Tanaan kuitenkin paastiin Sonjan kanssa lentamaan pienella koneella Black Brookin alueen ylla ja oli aivan mahtava kokemus. Pikkasen oli turbulenssia, mutta muuten ihan jees..

Black Brookin alueen metsat lentokoneesta kuvattuna. Mielenkiintoinen avohakkuu rinteessa alemmassa kuvassa…

Irvingin vaneritehdas

Joen vasemmalla puolella on USA ja oikealla puolella KanadaJa turvallisesti takaisin maanpinnalla!

(Niin, miut raahattiin lennolle suoraan metsasta, joten siksi ihkut oranssit turvasaappaat…)